Juhanin rakkaus, joka ei hevillä kuole!!!

09.04.2020

Tänään sunnuntaina 3.11.2019 sain taas kokea sellaisen tunteen iloa ja herkistymistä, jota harvoin koen. Se, että saan olla oma itseni ja ei tuomita ulkonäön tai minkään muunkaan vuoksi ja koko yhteisö on SUURTA PERHETTÄ.

Kaikki alkoi kesällä 1992 kun 11.5-vuotias Juhani sai ekan kipinän pesäpalloon serkkupojan pelatessa Koskenkorvan Urheilijoiden E-pojissa. Siitä se kipinä lähti ja seuraavana keväällä saman seuran D-pojissa aloitettiin siepparina uraa ja ekassa matsissa tuli turpaan 52-7.

Oma pelaajaura kesti sen 8 vuotta aina Kossun A-poikiin saakka vuoteen 2000 saakka. Vaikka pelaajaura ei kauaa kestänyt, mutta rakkaus pesikseen ei ole vielä tänä päivänäkään sammunut.

Aloitin jo vuonna 1994 pesäpallotuomaroinnin ja se on jatkunut näihin päiviin asti muutamaa välivuotta lukuunottamatta. Pääsin vuosiksi 2004-2005 viheltämään ihan pääsarjatasollakin, mutta suurimman osan tuomariurastani olen viheltänyt alemmilla tasoilla ja nykyisin vihellän enää oman seurani eli Ilmajoen Kisailijoiden ja Koskenkorvan Urheilijoiden junioripelejä pääsääntöisesti. Yhteensä olen tuominnut yli 800 ottelua urani aikana eri tasoisia pelejä.

Olen saanut tutustua tämän lajin parissa ympäri Suomen satoihin ihaniin pesisihmisiin, että olen kiitollinen tälle yhteisölle ja lajille. Varsinkin vuodet 2006-2007 Hyvinkään Tahkon organisaatiossa avasi silmiä ja sieltä sai uutta näkökulmaa tänne Etelä-Pohjanmaalle.

Vaikka minut on palkittu valtakunnallisessa lemmenlaivagaalassa Superpesiksen parhaana talkoolaisena vuonna 2005, niin TÄNÄÄN oman seuran palkinto VUODEN PESÄPALLOTUOMARINA herkisti mieltäni niin paljon, että tämä antaa voimia eteenpäin jaksaa pimeää syksyä.

Kiitos pesäpallo, joka Juhanin sydämessä pysyy!!!